keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Eteenpäin

Kaverit tahtoisi mukaan, mutta aina ei pääse! :)
Tiistaina kävin mahdollisen tulevan juoksuvalkun kanssa lenkillä. Katsottiin vähän juoksutekniikkaa ja mietittiin, millaisen ohjelman mukaan voisin treenata. Ajatukset osui meillä hyvin yksiin treenin suhteen, ja mikä tärkeintä, hän uskoo minuun! Oikeasti, miten suuri boosti tulikin itseluottamukseen, kun joku uskoo vilpittömästi, että voisin vielä kehittyä juoksijana. Ja siis niinkuin PALJON. Eli ohjelmat testiin ja katsotaan, mitä tästä tulee. Olen aika innoissani. :) Mietintään tuli myös monta uutta juoksutapahtumaa, esimerkiksi vetskujen sm-maastot Imatralla. Kehtaisikohan?

Niin ja se juoksutekniikka ei ollutkaan niin huono, kun oletin. Itseasiassa siihen ei nyt lähdetään mitään muutoksia tekemään, vaan loikka ja kimmoisuustreenillä pyritään sitä luontaisesti parantamaan.

Eilen kävin tekemässä valmistavan treenin Averian kymppiä (lauantaina) varten, ja hyvä fiilis siivitti mut aika hyvään vauhtiin. 3*1km n.4min palautuksella 3:37, 3:34, 3:35. Ok, maasto oli helppo ja myötätuultakin saattoi olla, mutta hyvin se rullasi. Kiva lähteä kympille, kunhan saisi nyt sen alun pidettyä järkevänä. Edellinen aikani on vuodelta 2013 46:50, sitä lähdetään parantamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti